Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Työssäoppimista Oma Onnin hyväksi!

Hei! Viime postauksessa käytiin läpi mitä datanomien tekemille peleille kuuluu ja kuinka Oma Onnista kerrottiin eri maista tulleille opettajavierailijoille. Mitähän seuraavaksi.. Työssäoppiminen alkoi meillä 23.2 joka maaliskuun loppuun asti. Datanomit aloittivat heti tiistaina ja merkonomit liittyivät joukkoomme torstaina. Tiistaina aamulla pidettiin kokous ja torstaina pidettiin sama kokous jossa käytiin läpi mitä työssäoppimisen aikana pitää saada valmiiksi. Nimitettiin myös tämän viikon toimistopäällikkö joka pitää huolen että työt valmistuu ajallaan. Ja kirjoittaa blogia :D. Datanomeilla oli myös oikeus sisustaa työtilat oman mielensä mukaan koska aloitimme aikaisemmin ja saimme hankittua kaikki tarpeelliset työvälineet tietokoneista kahvinkeittimeen.  Torstain palaverin jälkeen jäimme keskustelemaan töiden priorisoinnista ja siitä kuka ottaa minkäkin työn hoitaakseen. Jokaiselle työlle päätettiin yhdessä ”pomo” joka vastaa siitä että työ tulee tehtyä.  El

Tilannekatsaus 10.2

Moi! Aika kuluu ja kuukausi vaihtuu toiseen ja ennen kuin huomaakaan on tilannekatsauksen aika. Mitä on tapahtunut viime aikoina? Noh, katsotaanpa... Iloinen uutinen! Kaikki uudet Oma Onni pelit, joita datanomit ovat valmistaneet, ovat löytäneet paikkansa verkko-oppimisympäristöstä. Uusia pelejä tuli kaiken kaikkiaan 9 kappaletta. Tietokanta jota teimme kysymyksiä ja vastauksia varten on saanut iloisen päätöksen ja jokainen uusi peli on liitetty tietokantaan. Tämä meinaa käytännössä sitä, että voimme hallinnoida ja lisätä uusia kysymyksiä tietokannasta käsin, joka taas helpottaa pelien ja kysymysten päivittämistä.  Pelien suhteen seuraavana tavoitteena on päivittää loput pelit ja liittää nekin tietokantaan, sekä laajentaa tietokantaa entisestään. Uuden vuoden tehtävänä olemme aloittaneet tekemään Office mix-ohjelmalla oppimisvideoita jokaiselle kategorialle. Videoiden tekeminen on tosin vielä työnalla. Torstaina 4.2 koulullemme tuli vierailemaan kansainvä