perjantai 10. maaliskuuta 2017

Uusia tuulia

 
Pientä päivitystä tänne blogin puolellekin!
Pieni porukka onnilaisia on jäänyt työssäoppimaan koulullemme. Työssäoppimisjakso kestää neljä viikkoa ja tämän jakson aikana tarkoituksemme on kehittää Oma Onnin materiaaleja tekniikaltaan paremmiksi ja helppolukuisimmiksi.
 
Kevät on siis jatkunut mukavissa merkeissä. Päivät kuluvat pääasiassa tietokoneen näppäimistöä näpytellen, kahvia juoden ja keskustellen parhaimmista kehitysideoista.
 
Reippaan työskentelyn ansiosta olemme saaneet paljon tuloksia! Esimerkiksi olemme saaneet Oma Onni -lehden ulkoasun uudistettua täysin ja lisänneet oppimisympäristöön uusia pelejä ja videoita.
 
Lisäksi teemme opetusvideon kouluvierailijoille, minkä tarkoitus on valmistaa onnilainen täydelliseen valmiuteen vieraillessaan yläasteilla. Teemme myös Epariin artikkelin. Nämä kaksi ovat vielä työn alla, joten kuulette näistä luultavasti myöhemmin lisää.
 
Tässä vähän esimakua lehdistä:
 


 
Oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoista kevään jatkoa!
Terveisin
Onnitiimi